Minun matkani valmentajaksi

Olen toiminut valmentajana vuodesta 2015, ryhmäliikuntaa olen ohjannut vuodesta 2011. Olen aina ollut liikunnallinen, ja olen aina rakastanut liikkua. Aloitin lentopallosta, jota harrastin 8-vuotta ja kokeilin hyvin erilaisia lajeja streetdancea, koripalloa, jalkapalloa... Lentopallon jälkeen kuntonyrkkeily vei mukanaan ja toimin myös kuntonyrkkeily ohjaajana Lahdessa asuessani. 

 Kun olin 18-20 vuotias, prioriteettini oli enemmänkin hauskanpito kuin kokonaisvaltainen hyvinvointi. Alkoholia meni 3 kertaa viikossa ja ruokailu oli sen mukaista. Ei auttanut vaikka kuinka liikuin. Siksi tuntui pahalta kuulla, että voisi tuo läski alkaa liikkumaan, että laihtuisi. Minähän liikuin, ja ihan älyttömiä määriä! Muistakaa siis, että ette voi ikinä tietää toisen ihmisen taustaa tai sen hetkistä elämäntilannetta, joten älkää tuomitko ihmisiä heidän ulkonäkönsä takia! Me emme tiedä toistemme elämästä mitään! 

 Minua on kiusattu ala-asteella, yläasteella ja myös korkeakoulussa. Syyt olivat erilaiset, milloin se oli kokoni, se kenen kanssa seurustelin, miten puhuin, miten pukeuduin.. Jotkut ihmiset pelkäävät erilaisuutta, mutta haluan itse kannustaa ihmisiä olemaan omia itsejään ja pitämään puoliaan! Kenenkään mielipiteen takia EI kannata lähteä muuttamaan itseään! Silloin kadottaa vain itsensä. En ole katkera kenellekään, moni meistä oli tuolloin ihan eri ihminen, kun mitä nyt, olenhan itsekin. Elämä on oppimista ja kehittymistä. Nämä kokemukset vain vahvistivat sitä, että haluan olla 100% se, kuka olen ja keskittyä niihin ihmsiin, ketkä arvostavat minua minuna.

Kun aloitin opiskella liikunnanohjaajaksi,  hurahdin täysillä kuntosalitreenaamiseen. Vitsi miten siistiä! Olin ennen treenannut lähinnä aerobista. Mitä enemmän tietoa sain, sitä enemmän salitreeni veti mukaansa. Sain myös paljon tietoa ravitsemuksesta ja lähdin priorisoimaan omaa elämääni.  Kroppani alkoi muuttumaan vihdoin siihen suuntaan, mikä vastasi liikuntamäärääni. Jopa siinäkin määrin, että se meni överiksi. Tein töitä vain tietty painotavoite ja rasvaprosentti mielessä, ja kun olin kyseisessä painotavoitteessani, näin silti itseni liian isona. "Vielä kireämpi on oltava! 

Onneksi heräsin tuosta todellisuudesta, ja sain tekemisiini järkeä. Olen treenannut liikaa, liian kovaa, palautunut huonosti, ollut hyvin lähellä burnouttia ja tehnyt töitä aivan liikaa, terveydenkin uhalla ilman arvostusta. Olen ajatellut, että lepo on laiskoille, treeniä treeniä ja vähemmän syömistä, sillä sitä tulosta tulee!

Olen siis itse astunut moneen kuoppaan ja kokeillut, mikä oikeasti toimii ja mikä taas ei. Miksi ei kannata vain vähentää ruokaa, vaan oikeasti uskaltaa myös syödä sitä terveellistä ruokaa! Miksi kannattaa olla muitakin kun painotavotteita.

Siksi, ennen kuin laittaa työrukkaset käteen, kannattaa ensin kysyä itseltään:

MITÄ? Mitä haluat?

Miksi? Miksi se on itsellesi tärkeää? Ja tätä kannattaa kysyä vaikka 5 kertaa uudestaan, että oikeasti voi myös kyseenalaistaa, onko se ITSELLE oikeasti tärkeää.

Missä ajassa ja MITEN pääset tavoitteeseesi? Konkreettiset teot? Mitä lisää? Mitä vähemmän?

Ja sitten vielä miettii arkeaan. Onko tavoite realistinen ja innostava? Uskotko projektisi olevan mahdollinen? Riittääkö voimavarat? Onko sinulla tukea matkallesi?

Sitten eikun töihin! :) Ulkonäkö tavotteita saa tottakai olla! Mutta kannattaa varoa, ettei se mene liiallisuuksiin, niinkuin minulla. Minulla ei ollut muita tavotteita, ja en ollut kysynyt itseltäni mitään noita kysymyksiä. Lähdin vain tekemään töitä, hyvinvoinninkin kustannuksella. Koska jos et ole tyytyväinen itseesi tavoitteeseen päästyä, matka ei ole sen arvoinen! Muista siis lähteä matkaan arvostuksesta itseäsi kohtaan ja koska haluat itsellesi hyvää, eikä siksi, että haluat rankaista itseäsi. Itseinho, suorituskeskeisyys, rangaistus ja tunne, että riität vasta sitten kun olet tietynlainen ajaa sinut vain kauemmas hyvinvoinnistasi. Tee siis sellaisia tekoja, jotka lisäävät hyvinvointiasi, eikä toisinpäin! 

Nyt voin sanoa löytäneeni tasapainon hyvinvointiini. Haluan kehittää itseäni eri osa-alueilla, koska se on itsestäni innostavaa! On mahtava voittaa itseään ja olla vahvempi henkisesti ja fyysisesti. Myös siksi kouluttauduin psyykkiseksi valmentajaksi, koska mielemme voi joko estää meitä kehittymästä tai auttaa meitä menemään eteenpäin. Seuraavassa blogissa enemmän siitä! :) Kaikki kuitenkin lähtee ensin meidän päästämme. Jos mitään ajattelutavoissamme, asenteessamme tai tavoissamme ei muutu, ei fyysistäkään muutosta tule. Lähde siis tutkimusmatkalle itseesi, myötätuntoisesti ja myös armollisesti. Kulje itsesi vierellä ystävänä, ei vihollisena. Nauti matkasta! Nauti onnistumisista! Usko itseesi! Olet vahvempi kuin uskotkaan :) Ja älä kadota itseäsi! 

Tässä myös mtv:n tekemä haastattelu minusta :) https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/viela-vuonna-2010-kati-oli-turvonnut-ja-vasynyt-sitten-tuli-kaanne-joka-muutti-elaman-kuvat-paljastavat-upean-muutoksen/7109806?fbclid=IwAR2xVKIWFoVy_Q93ImYilp2Kk_hiaYgGerZytsDahSJIuxTYfr_Jhz245SE#gs.uw0qfe

 Jos haluat itsekin tehdä pysyvän elämäntapamuutoksen, tutustu verkkovalmennuksiin täältä https://www.katilytsy.fi/verkkovalmennukset. Voit aloittaa esimerkiksi ravinto edellä tai jos kaipaat enemmän liikunnan aloittamista, kotitreenit ovat hyvä keino aloittaa :) 

 

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.

 
What do you want to do ?
New mail
 
What do you want to do ?
New mail
 
What do you want to do ?
New mail
 
What do you want to do ?
New mail
 
What do you want to do ?
New mail
 
What do you want to do ?
New mail